Kuulumisia

Heipä hei!
Taas on uusi saaristo tuloillaan mutta voi kestää jopa muutamia kuukausia, viimestään sitten kesällä tulee taas kuvia. Ajattelin lisätä blogiin tarinan jota kerron siihen asti kunnes on kesä. Blogin nimeä aion ehkä vaihtaa. Itse olen Suomesta ja olen lukenut blogin tiedoista että suurin osa lukijoista ovat ulkomaalaisia, nimi siis muuttuu suomalaiseksi :) Toivottavasti pidätte tarinasta :)

TARINAN ALKU
Kaukana tuntemattomilla saarilla asui suuren suuri hevoslauma jossa oli yli 100 hevosta! Olin ainoa kuka oli päässyt katsomaan niitä koska olen kuuluisa luonnontieteilijä Cary Braithwaite, olen erikoistunut tutkimaan villien hevosten käyttäytymistä. Olin eräänä kesänä laivaristeilyllä, kunnes huomasin kaukana sumussa ison saariston. Menin oitis kysymään kapteenilta, tiesikö hän saarista.
-Anteeksi, mutta tiedättekö mitä saaria nuo ovat? Niitä ei ole kartallekaan merkitty. Rypistelin karttaa käsissäni ja osoitin kapteenille kohtaa kartasta jossa saarien pitäisi olla.
-Huhujen mukaan saarilla elää sata päinen villihevoslauma, mutta minä en usko siihen. Siellä on varmaan vain jotkut öljykaivaukset joiden takia sinne ei saa mennä. Valtio on salannut ne ja poistanut kartalta, he eivät selvästikään halua turisteja sinne, kapteeni selitti minulle. Lähdin hakemaan laivan baarista juomista, minulla ei ollut paljoa rahaa joten tyydyin kylmään veteen ja ostin euron pehmiksen. Mielessäni minua kaiversi ajatus saaresta, voisinkohan jotenkin päästä sinne?

Oli kulunut jo vuosi laivaristeilystä ja istuin kotini sohvalla lukemassa lehteä. Kello oli kahdeksan aamulla. Vaimoni toi minulle kahvia ja sanoi:
-Varo, se voi olla kuumaa. Keittiön pöydällä on kirje sinulle, se on tullut luonnontiede-komiteasta. Kävelin keittiöön ja nostin kirjekuoren pöydältä. Revin sen varoen auki ja luin hiljaa mielessäni. Siinä luki näin: Herra, Cary Braithwaite olette tervetulleita kokoukseen 17.3.13 klo-8:30-10:00 Kokous pidetään kunnantalolla. Asia on tärkeä tutkimuksia varten, joten toivomme että pääset paikalle .
Douglas Austin luonnontiede-komitean johtaja
Tarkastelin paperia hämmästyneen näköisenä. Mitä asia saattoi koskea? Katsoin kalenteria ja huomasin että kokous olisi jo huomenna, minua samalla jännitti että kiinnosti kokouksessa käsiteltävä asia. Pitäisikö minun pelätä, jos minä joudun pahaan paikkaan. Katsoin kelloa, olin myöhässä töistä! Puin nopeaa takkini ja nappasin salkkuni tuolilta.
-Hyvää työpäivää kulta! Vaimoni huusi.
-Kiitos, tulen aika myöhään joten koita pärjätä ja muista että kana on uunissa, sen voi ottaa noin tunnin päästä pois ja.....................
-Mene vaan jo, työt alkaa!
Lähdin Mersuani kohti juoksujalkaa että ehtisin jotenkin ajoissa. Istuin autoon ja käynnistin sen.
-Voi ei! Ajattelin. Bensavalo paloi ja bensa riittäisi vain kymmeneksi kilometriksi. Oli pakko käydä tankkaamassa mutta tiesin jo etten kerkeisi töihin ajoissa. Asemalla oli jonoa ja ajattelin että pitäisi olla useampia tankkauspaikkoja. Lopulta pääsin tankkaamaan ja ajoin työpaikan pihaan. Pihassa odotti vihaisen näköinen pomoni joka oli tunnettu kärttyisyydestään.
-TAAS MYÖHÄSSÄ! pomo karjui.
-Anteeksi, olen myöhässä. sanoin hiljaa. Pomo tuhahti ja lähti paikalta. Parkkeerasin auton ja nousin kyydistä. Tästä tulisi huonoin päivä ikinä!
Työskentelen kasvikaupassa mutta luonnontieteilijä on ikään kuin harrastus.

Työpäivä oli lopuillaan ja olin lähdössä kotiin. Päivä oli ollut raskas, voin sanoa ettei kukkienkaan kastelu ole mitään kevyttä puuhaa! Olin tullut autollani kotipihaan ja menin sisälle.
-Minkälainen päivä oli? Vaimo kysyi pöydän äärestä.
-Menetteli. vastasin.
Työt olivat venyneet ja ajattelin mennä jo nukkumaan, ensin vain söisin vielä jotain. Ennen kuin nukahdin ajattelin kokousta, mutta se olisi varmaan ihan tavallinen, niin kuin aina ennenkin.

Jatkuu seuraavassa postauksessa.....